Tämä on kertomus uudesta elämästä,
tai uudesta sivusta elämässä.
Se alkaa päivästä, tai oikeastaan yöstä,
jolloin glen of imaalinterrierimme Lissu
kasvatti jo toistamiseen maailman
harvalukuista glennipopulaatiota.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Nisätulehdusta ja haparoivia askeleita

Pennut ovat ehtineet jo reilun kahden viikon ikään. Silmät ovat auenneet ja välillä näyttäisi ihan siltä kuin ne katsoisivat hetken myös MINUA :) Superihanaa! Kaikki ovat kasvaneet Pepin antimilla ja kyllä olen yrittänyt ruokkia ja juottaa mammaa, että maitoa riittäisi kaikille. Peppi on ollut tosi huono syömään ja voin tunnustaa, että olen jopa syöttänyt sitä. Jokin kumma inho sillä on ruokakuppia kohtaan, kääntää vaan pään pois. Sitten, kun suomeksi sanoen työnnän ruokaa sen suuhun ja se pääsee makuun, syö koko kupillisen. Tai jopa kolme kupillista niinkuin yhtenä päivänä..

Viikon iässä leikattiin eka kertaa kynnet. Voi morjes.. 162 pienen pientä kynttä ja kuinka mokomat tirriäiset pystyy rimpuilemaan jo niin paljon! No, yhdessä Veikon kanssa hommasta suoriuduttiin ja onneksi ilman verenvuodatusta. Toisen kerran leikkasin ne kahden viikon iässä itsekseni ja hikihän siinä melkein tuli. Rimpuilun lisäksi mukana oli uutena myös valtava kiemurtelu ja sain tosissani tehdä töitä, että sain sankarit pysymään aloillaan. Toiset huusi ja kirkui niinkuin olis päätä leikattu, toiset otti lungimmin.








Eilen illalla ihmettelin, kun Peppi viihtyi makkarin sängyn alla toisella puolella taloa, missä pennut ovat. Sieltä sitten kömpi nojatuoliinsa ja läähätti voimakkaasti, joten arvelin sillä saattavan olla kipua jossain. Menin tutkimaan Peppiä ja mitä llöysinkään :( yksi nisä oli aivan punainen ja kova. Otin kookosöljyä ja yritin hieroa kevyesti nisän ympäriltä ja sitten varovasti puristin nisää, josta tuli vähän vetistä maitoa. Kipeähän se oli enkä sitten rääkännyt toista enempää. Soitin eläinlääkärille kysyäkseni toimintaohjeita, mutta tämä oli keikalla ja pyysi jättämään viestin. Luin netistä kaikkia kauhutarinoita ja tuttu pelontapainen yritti alkaa hiipimään.. Kuumetta ei onneksi ollut kuin 39.1, mikä ei koiralla ole vielä lainkaan korkea.

Veikko muisti, että kotikonstein voi tulehdusta yrittää lievittää maitorahkakääreellä ja niinpä teimme Pepille sellaisen. Maitorahkaa tissille ja talouspaperia päälle ja ilmastointiteippiä ympärille. Ja koska uskomme Raamatun sanaan ja Psalmissa 36:7 sanotaan, että "ihmistä ja ELÄINTÄ sinä autat, Herra", niin me myös vilpittömin mielin rukoilimme Pepin puolesta, että Taivaan Isä parantaisi Pepin tästä vaivasta.

Eläinlääkäri soitti vasta kahden tunnin päästä ja sanoi, että kyllähän siihen pitäisi antibiootti aloittaa. Otimme maitorahkakääreen pois ja mitä huomasimmekaan! Turvotus oli laskenut todella paljon. Kello 23 lähdimme kuitenkin Veikon kanssa viemään Peppiä eläinlääkärille, joka oli melko pöllähtänyt tullessaan juuri joltain keikalta. Sanoi itsekin, että nyt ei oikein tahdo edes ajatus kulkea, kun yritti laskeskella kipulääkkeen annostusta. Lääkäri antoi kipulääkettä mukaan ja myös antibiootit ja sanoi, ettei rahkakääreestä ainakaan mitään haittaa ole. Kotona teimme päätöksen katsoa tilannetta aamuun ja laitoimme Pepille uuden rahkakääreen. Sitä ennen Peppi imetti pennut ja antoi onneksi imeä myös kipeästä nisästä, että se myös aika hyvin tyhjeni.

Yö meni rauhallisesti ja aamulla nisä oli rauhoittunut entisestään. Turvotus oli laskenut lähes kokonaan pois, ympärillä oli vielä hieman kovuutta. Peppi ei läähättänyt eikä vaikuttanut kivuliaalta ja lämpö oli 38.5. Niinpä emme vieläkään aloittaneet antibioottia, vaan seuraamme tilannetta edelleen tarkasti ja nytkin Pepillä on tätä kirjoittaessani rahkakääre :) Yritämme hoitaa nisän näin kotikonstein, mikäli suinkin mahdollista, koska antibioottihan menee suoraan myös pentuihin ja se ei ole hyvä juttu. Mutta toki pidämme järjen mukana ja aloitamme kuurin, jos tilanne ei korjaannu kokonaan tai alkaa pahentua. Mutta tuo kuumeen lasku kertoi kyllä sen, että tulehdus ei ainakaan rajuna juuri nyt elimistössä jyllää. Lisäksi uskon vakaasti myös rukouksen voimaan, niin paljon olen nähnyt Jumalan koskettavan ja parantavan myös ihmisiä eri vaivoista, myös minua ja Veikkoa.


On myös ollut ihmeellistä seurata tuota valtavaa kehitystä ja kasvun ihmettä. Kuinka täydellisiä pieniä tassuja ja korvia voikaan olla! Ja kuinka ne pienet silmät aukeavat ja korvat alkavat pikku hiljaa lepattaa kovan äänen kuuluessa.. Kohta on edessä se, kun maailma alkaa laajentua. Pennut pääsevät jo mönkimään laatikon laidan yli sen matalimmasta kohdasta, mutta onneksi pysyvät siellä vielä aika mukavasti. Laatikon yhdessä kulmassa on sanomalehti ja voi mahdoton kuinka ne voivat älytä käydä siihen pissimässä!! Toki sitä pissaa on kyllä siellä ja täällä muuallakin laatikossa, mutta myös siinä lehdellä :) On ne viksuja. Ja suloisia. Ja ihania.






sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pepin pirpanat tänään 11pv. Elo on vielä hyvin pitkälti syömistä ja nukkumista. Peppi on alkanut ottaa omaa aikaa ja lähtee laatikosta aina, kun on saanut vauvelit syötettyä ja putsattua. Se käy olohuoneen lempituolissa notkumassa, makkarissa sängyn alla kuopimassa ja ulkona kieppumassa lumihangessa ja nyt aurinkoisina päivinä on myös lötkötellyt pihalaatoilla auringonpaisteessa.

Pentujen paino on noussut tasaiseen tahtiin. Painoeroja on, mutta jokainen kasvaa "omalla käyrällään". Kun Peppi menee laatikkoon, alkaa valtava kuhina ja ryömimiskilpailu, kuka ehtii ekana parhaille nisille. Kyynärpäätaktiikkaa näytetään käyttävän ja surutta tungetaan toisten yli ja työnnetään kaveri pois vallaten nisä. Välillä punnituksen yhteydessä ollaan laitettu pienimmät ensimmäiseksi imemään ja vasta hetken päästä päästetty loput irti.

Joka lyylin vapaa tyyli

Ahdasta on..

Upside down



lauantai 7. maaliskuuta 2015

PEPIN PIRPANAT

Tuntui luontevalta jatkaa tätä blogia, jonka on aloittanut Pepin äidin (Lissu) omistaja.

Kaikkihan alkoi 30.12.14, kun Pepillä oli treffit Pornaisissa komean Suomen muotovalion, Elmerin kanssa. Pepillä oli tärppipäivät hippeimmillään ja kotopuolessa vastaantulleita poikia mentiin lähes peppu edellä vastaan. Mutta kun tositilanne oli vihdoin edessä, Peppi olisi mieluiten näyttänyt Elmerille hammasta.. Hieman avustettuna homma kuitenkin onnistui hienosti ja jäimme jännityksellä odottamaan seurauksia..



Seurasin tarkasti Peppiä ja kaikkia sen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä etsien merkkejä mahdollisesta tiineydestä.. Pepin kasvattaja Pirjo sai taatusti makeita nauruja, kun kirjoittelin aina havaintojani. Olin näet varma, että Peppi odotti pentuja :) Asia käytiin varmistamassa ultrassa 27.1. jolloin eläinlääkäri ehti nähdä kuvassa kolme pentua, ennenkuin Pepillä meni hermot ja valtava rimpuilu alkoi. Se tietää eläinlääkärin ja pelkää paikkaa kuollakseen. Eläinlääkäri totesi, että kyllä siellä useita pentuja on. JIPIIII, meille tulee koiranpentuja, ainakin kolme!

Niin sitä sitten odotettiin. Pikkuhiljaa Pepin masu alkoi kasvaa ja se kasvoi ja kasvoi ja KASVOI... Ennen tiineyttä se painoi 20.1 kg ja aivan viimeisillään painoa oli 23.1 kg. Olo oli selkeästi tukala eikä ruokakaan enää oikein maistunut. Laskettu aika oli 3.3. ja jännitystä touhuun toi Sani-tyttömme rippijuhlat, jotka olivat 1.3. Saimme kuitenkin juhlia rauhassa ja Peppi juhli omissa oloissaan omassa rauhassa. Maanantai-iltana 2.3. Peppi aloitti läähättämään oikein kunnolla. Läähättelyä oli ollut jo aika-ajoin, mutta nyt se oli voimakasta. Läähättely jatkui koko yön ja seuraavan päivän, seuraavan illan ja yön, jolloin se alkoi levottomasti liikehtimään. Jännitti vietävästi ja myös väsytti, koska en osannut enkä uskaltanut kunnolla nukkua. Mieheni Veikko oli pohjoisessa töissä ja koko homma oli minun vastuullani. Gulp. Onneksi isäni tuli henkiseksi tueksi tiistai-iltana, kun sitten keskiviikkoaamuna 4.3. klo 5.45 huomasin, että nyt Peppi alkaa ponnistella. Huiiiiiiiiiiii, nyt se alkaa.




Peppi sai Lissu-äidiltä perinnöksi ihanan mammapaidan, jota Peppi rrrrrakastaa..


Hetki ennen synnytyksen alkua


Olimme laittaneet pentulaatikon valmiiksi talomme pukuhuoneeseen, joka on rauhallisessa paikassa. Kuitenkin Peppi halusi olla makuuhuoneessa ja siirsin lopulta "synnytyssalin" makkariin kaikkine tykötarpeineen. Ja niinhän siinä kävi, että klo 6.20 Peppi synnytti ensimmäisen pentunsa, pienen brindletytön klo 6.20 ja heti seuraavan tytön, myöskin brindle, klo 6.39. Siinä sitä oltiin, kaksi pentua peräkanaa ja olin enemmän kuin ihmeissäni. Onneksi Peppi tiesi, mitä pitää tehdä ja kohta pennut olivat jo nisillä. Tässä vaiheessa siirsimme Pepin ja pennut "viralliseen" synnytyssaliin, koska siellä oli enemmän tilaa ja muutenkin helpompi toimia sekä Pepin että meidän ihmisten.

Seuraavien pentujen syntymäajat olivat:
    klo
3. 8.05 vehnä tyttö
4. 8.42 brindle poika
5. 9.44 vehnä poika
6. 10.40 brindle tyttö
7. 12.40 brindle poika
8. 14.54 brindle tyttö
9. 17.45 vehnä tyttö

Juu kyllä, oikein luit. 9 pentua ja lähes 12 tuntia. Oli siinä Pepillä urakkaa. Saati sitten minulla, ensimmäistä kertaa kätilönä itsekin... :)
Olin niin jännittynyt alussa. Ystäväni, jolla oli paljon kokoemusta koirista, kävi meillä ennen töihin menoaan ja auttoi maailmaan tytön numero 3 niin varmoin ottein, että se jotenkin rauhoitti itseänikin ja suurin paniikki väistyi. Seuraavat pennut syntyivät suht tasaisin väliajoin. Ennen 8. pennun syntymää eläinlääkäri piipahti käymään, tunnusteli tilanteen ja sanoi, että yksi tai mahdollisesti kaksi olisi vielä tulossa.. Hän antoi Pepille oksitosiinipistoksen auttamaan supistuksia ja jätti minulle kaksi annosta, jotka voisin antaa. Klo 17, kun supistuksia ei ollut edellisen pennun jälkeen kuulunut ja tunsin, että yksi pentu vielä selkeästi tuntuu vatsanpeitteiden läpi, rohkaistuin pistämään Pepille oksitosiinin ja niin pentueen kuopuskin syntyi. En ollut nähnyt kuin kahdet jälkeiset ja viimeisen oksitosiinin laitoin klo 19.

Siinä sitä sitten ihmeteltiin hämmentyneenä ja kiitollisena, että kaikki pennut syntyivät elävinä ja Peppi jaksoi niin hienosti.


sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Peppi

Tänään Peppi oli eka kertaa maalla mummolassa. Siellä oli myös siskoni kaksi koiraa. Voi sitä menoa ja meininkiä!! Peppuja nuuskittiin ja kuonoja vaihdettiin ja juostiin ja juostiin ja juostiin. Isommat koirat osasivat niin hienosti ottaa huomioon pikku-Pepin! Ihana seurata koirulien touhuja!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Luovuttamisen iloa ja tuskaa

Kaikki pennut ovat löytäneet kodin! Lauma leviää ympäri Suomea, Helsingin ja Rovaniemen välille. Ensimmäisinä pesästä lensivät Iiris (Iris) ja Neiti Nokkonen (Nettle) 9 ja 1/2 viikon ikäisinä ja täysin valmiina kohti uutta elämää. Muutaman päivän sylittelyn jälkeen oli ilo ja helpotus luovuttaa pennut uusiin rakastaviin koteihinsa. Metelissä ja menossa kahden lähtöä tuskin huomasi, mutta ruokakupilla oli enemmän tilaa.


Seuraavan viikon aikana omat kodit löysivät ja niihin myös lähtivät Annikki Tähtisilmä (Primrose) ja Orvokki (Violet). Nyt oli jo tippa silmässä ja talo tyhjänä. Jäljelle jäi enää blondijengi, joista Siiri (Buttercup) ja Viljami (Shamrock, ent. Tapsa) odottelivat muuttoaan pääsiäiseen, Nemo (Honeysuckle, ent. Tepa) jää omaan laumaamme. Paluu todellisuuteen on edessä.


Blondijengi pääsi viime päivinään useammin nauttimaan ulkoilusta ja hihnaharjoitteluakin aloiteltiin. Myös Viiru uskaltautui jo hieromaan tuttavuutta lähietäisyydellä.

Juomatauko

"Et saa mua kiinni!"
Ohitustilanne
"Mitä tapahtui?"
Uusia makuja
Harjoittelu...

... tekee mestarin...
... ja ottaa voimille
Nyt viimeisenkin Viljamin lähdettyä talo on autio. Haikeina muistelemme muutaman viikon takaisia aikoja ja pikkutassujen töminää. Jäljelle jäi onneksi monta ihanaa muistoa ja tietoisuus siitä, että kaikki pennut saivat parhaat mahdolliset kodit... sekä maailman ihanin Nemo!


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Omaa kotia etsivät

Violet "Orvokki"


Orvokki on kukkaan puhjennut "mäyräkoirannäköinen rimppakinttu". Kertakaikkiaan ihana pusuttelija! Ihan parasta on Orvokin tummat silmät ja lempeä katse. Orvokki miettii hetken ennenkuin ryntää lekkeihin, mutta vauhtiin päästyään on täysillä mukana. Uudet tilanteet joskus vähän jännittävät, mutta mitä muut edellä, sitä Orvokki perässä. Ehkäpä juuri tämän "hitautensa" vuoksi Orvokin osumatarkkuus sanomalehdelle on huippuluokkaa. Jäntevän ruumiinrakenteensa asiosta Orvokki on melkoinen painimestari ja vahva juoksija. Jäntevää olemusta korostaa vielä Orvokin lyhyt turkki. Tämän pennun tulevan omistajan onkin helppo pitää Orvokin turkki siistinä ja huoliteltuna. Orvokki rakastaa sylittelyä ja silittelyä. Kiitokseksi sylittelijä saa kasvopesun ja välillä vähän kuorintaakin. Orvokki ei ehkä ole missiainesta, mutta agility voisi olla Orvokin juttu.


Primrose "AnnikkiTähtisilmä"


Annikki on pentueen tummin, pehmein ja pörröisin. Annikilla on tummaakin tummemmat silmät ja tuikkiva katse. Annikki osaa myös surkean syyllistävän mulkoilun kulmien alta kuten äitinsäkin ja tietää myös sen tehon! Annikki tietää milloin on ruoka-aika ja kylläpä ruoka maistuukin. Se osaa pitää puolensa niin leikeissä kuin ruokakupillakin. Annikista on kehkeytynyt muutamassa päivässä himosylittelijä. Se istuu sievästi napittaen tähtisilmillään ja tarjoten tassuaan, joskus kärsimättömästi haukahtaenkin, odottaen että pääsisi syliin. Päämäärän saavutettuaan se huokaa, ottaa "asennon"ja köllöttää onnellisena. Annikki haluaa kaikkien syliin, ainakin tänään. Annikki on myös melkoinen vesipeto. Kiitos Annikin, vesikuppi on aina tyhjä ja keittiön lattia märkä. Annikki voisi harkita missiuraa näyttelykehissä. PS. Kuvaushetkellä Annikki ei ollut parhaimmillaan.
 
Löytyisikö sinun sydämestäsi ja sohvannurkastasi paikkaa Orvokille ja Annikki Tähtisilmälle?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viittä vaille valmiit

Viikon aikana on tapahtunut paljon. Huomattavin asia, ainakin sukkapyykkärin mielestä, on osumatarkkuus sanomalehdelle. Enää sanomalehti lattialla ei ole "lätäkkö lähellä"-varoitus vaan sen sanoma on "älä astu, minulle on pissattu". Kakkojenkin suhteen oli jo yksi 7oikein-aamu. Poikkeukset tietenkin vahvistavat säännön.

Lauma teki myös ensimmäisen automatkansa, eläinlääkärille, joka sujui hyvin ja melko hiljaisestikin. Eläinlääkäri tarkasti ja mikrosirutti pennut, mainitsi niiden olevan kovin rauhallisiakin...? No, eivät olleet enää myöhemmin illalla, ei. Takaraja virallisten nimien keksimiselle täyttyi kun rekisteröintipaperit piti olla kunnossa sirumerkintöjä varten. Kukkaispentueen pojat ovat nyt virallisesti Shamrock ja Honeysuckle, tytöt Buttercup, Primrose, Violet, Nettle ja Iris.

Lauma pääsi poseeraamaan ammattilaiskuvaajalle ja -kameralle. Kuvausassistetti järjesteli pentuja parhaansa mukaan ja yritti pysyä laskuissa kuka tai ketkä milloinkin kuvassa on. Lopputuloksesta ei kuitenkaan ihan 100% varmuudella voi sanoa kuka on kukin. Hyvällä arvauksella tässä ovat ...
Iris

Primrose

Honeysuckle

Buttercup

Nettle

Shamrock

Violet


Auringon lämpö ja viime päivien vesisateet ovat muuttaneet olosuhteita puutarhassa totaalisesti. Enää ei ole kilpajuoksuja ja karkuunpyrähdyksiä puutarharadalla, vaan ulkoilu tapahtuu, vielä toistaiseksi, lumisessa aitauksessa. Surkeat ja syyllistävät katseet (jotka glenni hallitsee jo pienestä asti!), valittava vinkuna ja kapinahenkiset laumaryntäykset aitaa vasten eivät tuottaneet tulosta. Portti pysyi kiinni... Loppupäivän emäntä on tuntenut syyllisyyttä ja pennut purkaneet turhautuneisuuttaan(?).

 Possunkorva ja muita ääniä